CfP: Media, toivo ja tulevaisuus

Call for papers

Media & viestintä -lehden erikoisnumero 4/2018
”Media, toivo ja tulevaisuus”

Yhteiskunnallisten, teknologisten ja taloudellisten mullistusten keskellä media ja erilaiset viestintäteot ovat ratkaisevassa roolissa. Millaisia kertomuksia menneestä tuotamme ja kierrätämme? Millaisten viestien kautta hahmotamme sitä, mikä tapahtuu nyt? Ja ennen kaikkea, millaisia tulevaisuuksia pystymme yhdessä kuvittelemaan?

Uhkien ja ristiriitojen viestit leviävät tehokkaasti, ja erilaisia medioita kritisoidaankin helposti epätoivon ruokkimisesta. Kuitenkin samat viestinnän mekanismit mahdollistavat myös eteenpäin katsovia ja liikkeellepanevia voimia.

Media rytmittää jokapäiväistä elämäämme kertomalla lukuisista menneistä ja nykyisistä tapahtumista, jotka sisältävät suoran tai epäsuoran viittauksen tulevaan. Median voi sanoa käyttävän menneisyyttä ja nykyisyyttä tulevaisuuden ’kuvittelemiseen’. Se, mitä teemoja menneisyydestä tai nykyisyydestä viestitään, ja miten se tehdään, ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vaan samoja tapahtumia voi käyttää sekä positiivisten, negatiivisten että myös ristiriitaisten tulevaisuusnäkymien tuottamisen.

Media & viestintä -lehti julistaa haettavaksi tieteellisiä tekstejä erikoisnumeroon ”Media, toivo ja tulevaisuus” MEVI2018-päivien teemaan liittyen. Haemme kotimaisilla kielillä kirjoitettuja tutkimusartikkeleita, analyyseja, katsauksia, kommenttitekstejä ja kirja-arvosteluita, jotka käsittelevät toivon kulttuuria ja toiveikasta tulevaisuutta mediassa ja viestinnässä. Joulukuussa 2018 julkaistavaan erikoisnumeroon haetaan median- ja viestinnäntutkimuksen eri aloilta niin empiirisiä kuin teoreettisia tekstejä, jotka voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia teemoja:

  • Media, toivo ja tulevaisuus politiikassa ja poliittisessa viestinnässä
  • Toiveikas vai toivoton journalismi?
  • Media ja tulevaisuuden visiot
  • Median ja viestinnän rooli menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden
    välisissä kytköksissä
  • Positiivinen muutos ja toivo tulevaisuuden moniäänisestä viestinnästä
  • Tulevaisuus, toivo ja voimaannuttava mediakulttuuri?
  •  Kuulumisen ja merkityksen tunne tulevaisuuden mediayhteiskunnassa
  • Tulevaisuuden media- ja viestintärakenteet
  • Teknologia toivon tuojana?
  • Normatiivinen media- ja viestinnäntutkimus toivon, positiivisuuden ja voimaantumisen perustana

Ohjeet

Artikkelit: Lähetä abstrakti (300-500 sanaa) 28.2.2018 mennessä osoitteeseen (toimitusihteeri@mediaviestinta.fi). Abstraktissa tulee olla seuraavat osat: työotsikko, tekstin keskeisimmät sisällöt ja näkökulmat, teoreettinen yhteys media- ja viestinnäntutkimukseen, aineisto ja metodit, keskeisimmät lähteet, kirjoittajan yhteystiedot.

Toimituskunta valitsee abstraktien perusteella kirjoittajat, joilta pyydetään artikkelikäsikirjoitus (noin 7000 sanaa). Kirjoittaja lähettää valmiin käsikirjoituksen Media & viestinnän verkkosivujen kautta: https://journal.fi/mediaviestinta/about/submissions. Tutkimusartikkelit läpikäyvät vertaisarvioinnin.

Muut juttutyypit: Kirjoittajat voivat lähettää ehdolle erikoisnumeroon analyyseja, katsauksia, keskusteluja ja kirja-arvioita. Aihetta voi ehdottaa vapaamuotoisesti sähköpostilla (toimitussihteeri@mediaviestinta). Valmiit tekstit lähetetään verkkosivujen kautta 31.5.2018 mennessä: https://journal.fi/mediaviestinta/about/submissions

Kirjoittajaohjeet: Kaikissa juttutyypeissä tulee noudattaa Media & viestinnän kirjoittajaohjeita (https://journal.fi/mediaviestinta/about/submissions).