Vaikka toimittajat kohtaavat Suomessa harvoin vakavia turvallisuusriskejä, ovat tutkivat toimittajat huolissaan lähdesuojan turvaamisesta ja henkisestä jaksamisesta, käy ilmi Ilmari Hiltusen artikkelissa. Usein turvakäytäntöjen ylläpito jää yksilöiden oman aktiivisuuden varaan, vaikkakin tietoa ja apua jaetaan kollegiaalisesti ammattikunnan sisällä. Artikkeli Riskinäkemykset ja turvakäytännöt suomalaisten tutkivien toimittajien työssä on julkaistu Media & viestintä -lehden numerossa 2/2024.
Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelisi liittyy?
Sekä tietoturvakysymykset että journalisteihin kohdistuvat uhat ovat olleet viime aikoina näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa. Tutkimukseni pureutuu molempiin teemoihin journalististen työkäytäntöjen näkökulmasta. Artikkelissani tarkastelen, millaisia haasteita lähdesuojan ja tietojen luottamuksellisuuden turvaamiseen sekä tutkivien toimittajien omaan turvallisuuteen nähdään liittyvän nykyisessä viestintäympäristössä. Selvitän myös, miten journalistit pyrkivät varautumaan näihin riskeihin ja minimoimaan niitä. Käsittelemäni teemat ovat erityisen akuutteja juuri tutkivassa journalismissa, jota pidetään yleisesti riskipitoisena journalismin lajina ja jossa hyödynnetään luottamuksellisia lähteitä ja salattuja aineistoja useammin kuin normaalissa uutisjournalismissa.
Mikä on antisi tähän keskusteluun?
Koska suomalaiset tutkivat journalistit kohtaavat vakavia turvallisuusuhkia varsin harvoin, lähdesuojan turvaaminen nousi tutkimuksessa keskeisimmäksi jaetuksi huoleksi. Toisaalta esimerkiksi häirinnän tai impulsiivisen väkivallan kohteeksi joutuminen nähdään mahdollisina uhkatekijöinä, joihin on vaikea tehokkaasti varautua ennalta. Myös tutkivan työn henkinen kuormitus nousi haastatteluissa näkyvästi esille. Tutkivan journalismin suhde sekä juttujen kohteisiin että lähteisiin on usein jännitteinen, ja konfliktit ovat yleisiä. Tämä edellyttää paineensietokykyä ja tekee työstä henkisesti kuluttavaa, mikä voi altistaa uupumukselle.
Mikä on artikkelisi keskeinen havainto?
Moniin muihin ammattiryhmiin verrattuna tutkivat journalistit nauttivat edelleen varsin laajasta autonomiasta sen suhteen, millaisia tietoturva- ja turvallisuuskäytäntöjä he työssään soveltavat. Tutkimushaastattelujen perusteella vain ani harvalla työnantajalla on yhtenäisiä linjauksia tai ohjeistusta esimerkiksi siitä, millaisten kanavien kautta luottamuksellisten lähteiden kanssa tulisi viestiä tai millaisia suojaustoimenpiteitä arkaluontoisiin tietoihin tulisi soveltaa. Tästä syystä myös vastuu turvakäytäntöihin liittyvän tietotaidon ja osaamisen ylläpitämisestä jää tyypillisesti yksittäisten journalistien omalle vastuulle. Systemaattisen ohjeistuksen ja ennalta mietittyjen toimintatapojen sekä säännöllisten ylläpitävien koulutusten tarpeellisuutta voisi siis olla syytä vakavasti pohtia kaikissa tutkivaa journalismia harjoittavissa toimituksissa.
Kenen kannattaa lukea artikkelisi?
Artikkelista on erityistä apua tutkivan journalismin työkäytäntöjen ja tukitoimien suunnittelussa. Sitä voi siis lukea yleisesityksenä siitä, millaisia asioita kannattaa ottaa huomioon lähdesuojan ja journalistien turvallisuuden näkökulmasta. Erityisesti artikkelin lukemisesta hyötyvät tutkivat journalistit tai siihen suuntautumisesta kiinnostuneet henkilöt, tutkivaa journalismia harjoittavat toimitukset sekä journalistikoulutuksen järjestäjät, oli kyse sitten ammattiin valmistavasta koulutuksesta tai jo ammatissa työskenteleville annettavasta täydennyskoulutuksesta.
Mikä sai sinut tarttumaan tähän aiheeseen?
Tutkimme kollegojeni kanssa aihetta samanaikaisesti kolmessa Euroopan maassa: Suomessa, Virossa ja Tšekissä. Tämä mahdollistaa myöhemmät vertailut maiden välillä. Kimmokkeena tutkimukselle toimi tutkivan journalistin Ján Kuciakin ja hänen puolisonsa murha vuonna 2018 Slovakiassa, jota siihen asti pidettiin varsin turvallisena maana journalistien näkökulmasta. Tšekissä työskentelevä kollegani Marína Urbániková teki tapauksen jälkeen tutkimushaastatteluja slovakialaisten tutkivien journalistien parissa ja havaitsi, että tutkivien journalistien työssään soveltamat turvakäytännöt sekä näiden arviot työn riskeistä eroavat merkittävästi toisistaan, ja että aihetta olisi syytä tutkia systemaattisesti. Vertailumaana Suomi on kiinnostava, sillä täällä journalismin vapauden ja toimittajien turvallisuuden on yleisesti ajateltu olevan maailman huippua. On siis kiinnostavaa tarkastella, millaisia riskejä journalistit hahmottavat tällaisessa ympäristössä ja eroaako heidän varautumisensa niihin merkittävästi vertailumaiden kollegoista.
