”Lähestyvätkö ruotsinkieliset aikakauslehdet lukijoitaan toisin kuin suomenkieliset”, kysyy emeritaprofessori Ullamaija Kivikuru artikkelissaan Läheisyyden luomisen reittejä suomen- ja ruotsinkielisessä aikakausmediassa. Artikkeli on julkaistu Media & viestintä -lehdessä 1/2020.
Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelisi liittyy?
Pariinkin. Aikakauslehden kuolemaa on taas kerran ounasteltu. Haluan pikkuisen – toki kapeaa osuutta raapaisten – pohtia identiteettiin ja kuulumiseen liittyviä seikkoja, jotka ovat vahvoja pienlehtien sfäärissä. Ehkä juuri tällaisten piirteiden ansiota on, että aikakauslehteä ei saada hengiltä, vaikka yritetty on. Toinen yleisempi ilmiö on enemmistö/vähemmistö-asetelman yliyksinkertaistaminen.
Mikä on antisi tähän keskusteluun?
Kuulumisen käsitettä on taiteen, elokuvan ja kirjallisuuden tutkimuksessa käytetty paljonkin, mediapuolella ei niinkään.
Mikä on artikkelisi keskeinen argumentti?
Kotopesää luovaa ja sitä ylläpitävää kuulumista ei ole hankala rakentaa journalistisiin teksteihin muistumien, yhteisten kokemusten kuvausten, kuvien ja tuttujen nimien kautta. Sen sijaa kuulumisen politiikkaa, muutosta, on tuntuvasti vaikeampi saada teksteissä syntymään. Media ei välttämättä ole tehokas väline muutoksen rakentamiseen.
Mikä sai sinut tarttumaan tähän aiheeseen?
Olen vanha aikakauslehdentoimittaja ja aikakauslehtien rakastaja, ja pitkäaikainen työpaikkani pisti pohtimaan kieleen pohjaavaa enemmistö/vähemmistö-asetelmaa.
(Lauri Haapanen)
