Kaikki suomalaiset eivät pysty tai halua käyttää digitaalisia palveluita, ja verkosta irti elävä voi tuntea olonsa syrjään työnnetyksi. Kuinka internetiä vähän käyttävät silti säilyttävät kokemuksen toimijuudestaan? Vilma Lehtinen tutki arkeaan ilman internetiä elävien, ikääntyvien kaupunkilaisten arkikokemuksia haastattelujen ja päiväkirjamerkintöjen kautta. Tutkimuksen perusteella arki ilman internetiä vaatii kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä. Se saattaa toisaalta olla ristiriidassa sen kanssa, millaisena ihminen itseään pitää: esimerkiksi turhautuminen voi johtaa epätyypilliseen kiukustumiseen. Artikkeli Toimijuuden kokemukset ikääntyvien kaupunkilaisten arjessa ilman internetiä on julkaistu Media & viestintä -lehdessä 4/2023.
Millaisen tutkimusperinteen jatkoksi tutkimuksesi sijoittuu?
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on huomattu, että ikääntyville ihmisille ilman internetiä eläminen on itse asiassa kirjo erilaisia arjen käytäntöjä, kuten tapoja käyttää digitaalisia palveluita yhdessä muiden kanssa. Arkeaan ilman internetiä elävät ikääntyvät ihmiset ovat näiden tutkimusten mukaan aktiivisia toimijoita, eivät esimerkiksi vain erilaisten, arjen digitalisaatiota tukevien (poliittisten) toimien kohteita.
Tutkimukseni huomioi tämän käytäntöjen monipuolisuuden sekä ikääntyvien ihmisten toimijuuden. Se tarkentaa kuvaa siitä, millaista arki ilman internetiä on pitkälle digitalisoidussa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmiset pyrkivät säilyttämään kokemuksensa toimijuudesta eli siitä, että pystyvät arjessa toimimaan valitsemillaan tavoilla. Arjen digitalisoituminen haastaa totutut toiminnan tavat, jolloin yksilö pyrkii löytämään uusia keinoja toimijuuden kokemuksen ylläpitämiseen.
Mitä uusia näkökulmia tutkimuksesi tarjoaa tähän aiheeseen?
Artikkeli tunnistaa toimijuuden tunteen ylläpitämiseen tähtääviä keinoja arkeaan ilman internetiä elävien, ikääntyvien kaupunkilaisten kertomuksista jokapäiväisestä elämästään. Heidän arkensa sisältää esimerkiksi epävarmuuden sietämistä sekä monimuotoista yhteistyötä internetiä käyttävien ja käyttämättömien kesken.
Samalla kun arki vaatii kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä, saattaa se olla ristiriidassa sen kanssa, millaisena ihminen itseään pitää. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos tulee kohdelluksi yhteiskunnasta syrjäytettynä.
Kenelle artikkelisi on suunnattu?
Digitaalisia palveluita kehittäville artikkeli tarjoaa niiden näkökulman, jotka eivät ajattele digitaalisten palveluiden olevan osa arkeaan. Se näyttää millaisin tavoin he arkeaan järjestävät ja kokevat. Lisäksi tutkijat, jotka pyrkivät ymmärtämään “netti- tai somepaastoajia” voivat nähdä artikkelista niiden näkökulman, joille paasto ei ole väliaikainen valinta.
Mikä sai sinut tarttumaan aiheeseen?
Tutkin aiemmin ikääntyvien ihmisten arkea dataistuneessa yhteiskunnassa, ja muutama tutkimukseen osallistuja käytti hyvin vähän tai ei ollenkaan digitaalisia palveluja. Sen sijaan he toimivat arjessaan tavoilla, jotka kuulostivat omasta näkökulmastani (eli arkeaan varhaisteini-ikäisestä asti internetin kanssa eläneestä) kekseliäiltä ja inspiroivilta. Toisaalta ne kuulostivat usein hyvinkin epäreiluilta yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden kannalta. Samalla ne muistuttivat viimeaikaisista kiinnostavista tutkimuksista, jotka käsittelivät muuten arjessaan digitaalisia palveluja käyttävien ihmisten yrityksiä irtautua niistä edes väliaikaisesti. Tämä sai jatkamaan tutkimusta etsimällä osallistujiksi enemmän ikääntyviä ihmisiä, jotka kokivat elävänsä arkeaan ilman internetiä ja syventymään heidän kokemuksiinsa.
Mikä on tutkimuksesi keskeinen sanoma?
Päädyn tutkimuksen pohjalta samaan johtopäätökseen kuin monet ikääntyvien ihmisten internetin käyttöä tutkivat viimeisen 30 vuoden aikana: yhteiskunta tulisi digitalisoida niin, että osallisuus voisi toteutua myös ilman digitaalisten teknologioiden käyttöä.
