Nuoret ja ikääntyneet elävät osin eri mediamaailmoissa, sillä he hankkivat tietoa ja viihdettä eri välineiden kautta ja erilaisista lähteistä. Heidän kokemuksensa median tarjoamasta maailmankuvasta on kuitenkin usein samankaltainen: sisältöjä tekevät toisen ikäluokan edustajat, jotka tuntuvat toisinaan puhuttelevan niin nuoria kuin vanhojakin arvailujen varassa ja ulkoa päin. Onko todella näin ja mitä asialle voisi tehdä? Muun muassa tällaisista asioista keskusteltiin Mediakritiikin iltapäivässä tiistaina 11.2. Tampereen pääkirjasto Metsossa, kun teemana oli ”Media ja sukupolvien moninaisuus”.
Vaikka media erottelisi eri-ikäiset omiksi kohderyhmikseen, kirjaston Lehmus-salissa rakennettiin sukupolvien yhteistä kokemusmaailmaa moniäänisen keskustelun voimin. Kysymystä mediasta ja iästä lähestyttiin yhtäältä mediakäyttötapojen, toisaalta mediasisältöjen puhuttelevuuden kautta.
Aluksi pohdittiin, mistä medioista eri ikäiset etsivät uutisia ja tietoa. Tampereen klassillisen lukion opiskelijat Lotta Sainio, Tamás Martinec, Tuomas Marenk ja Nea Toropainen olivat tutkineet asiaa verkkokyselyn avulla, ja kolme ensiksi mainittua esittelivät tuloksia keskustelun virikkeeksi. Kyselyn tulokset vahvistivat pitkälti niitä havaintoja, mitä on saatu aiemmissakin mediankäyttötutkimuksissa, ja joita illan keskustelukin tuntui tukevan: mitä nuorempia ikäluokkia tarkastellaan, sitä enemmän mediakäyttö painottuu mobiililaitteisiin, internetiin ja sosiaaliseen mediaan. Vanhemmissa ikäluokissa ruutuaika on vähäisempää ja painottuu television katseluun, ja painettujen lehtien asema on vielä vahva.
Yhteisessä keskustelussa pohdittiinkin, miten eri tavalla luottamus ja tieto rakentuvat eri sukupolvien silmissä. Vanhemmat polvet ovat tottuneet luottamaan Yleisradion kaltaisiin instituutioihin ja toisaalta tunnistamaan näiden taustalla vaikuttavia erilaisia kytköksiä ja ideologisia painotuksia. Nuorille tieto puolestaan välittyy usein erilaisten “influenssereiden” eli yksittäisten vaikuttajien ja asiantuntijoiden kautta, tai luotettavuutta saatetaan hakea joukkovoimaan nojautumalla, esimerkiksi erilaisten verkkoyhteisöjen ja keskustelupalstojen kautta.
Kuuluuko nuorten ääni – tai vanhojen?
Keskustelun moottorina toimi viiden loistavan keskustelijan paneeli. Tuomas Marenk edusti lukio-opiskelijoiden ikäluokkaa ja muistutti, että vaikka nuorten mediakäyttö ei ehkä aina näytä vanhempien silmään kovin älykkäältä, usein myös meemien ja giffien takana on kuitenkin syvä kiinnostus globaaliin maailmaan ja kansalaisuuteen.
Nuorille suunnatun Rare-median päätoimittaja Orna Ben Lulu kertoikin, kuinka Rare pyrkii menemään niihin kanaviin, joita nuoret luontevasti käyttävät, ja mahdollistamaan sen, että nuoret itse voivat tuottaa sisältöjä kaikille yhteisistä isoista kysymyksistä. Rare ei siis kerro vain “nuorten maailmasta”, vaan yhteisestä maailmasta, mutta nuorten äänellä.
Tampereen Entisten Nuorten verkostoa edustanut Iita Kettunen nosti esiin hyviä kysymyksiä medialukutaitoon liittyen. Hän muistutti, että vaikka monet seniori-ikäiset kaipaisivat tukea uusien mediateknologioiden kanssa, heidän joukossaan on toisaalta monia, joille laitteet eivät niinkään tuota ongelmia, vaan sivuun jäämisen tunne voi liittyä enemmänkin sisältöihin ja äänen kuulumiseen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yleisöstä kompattiin tätä ja todettiin, että eläkeikäiset näkyvät lehtien palstoilla usein ryppyisinä käsinä, hoivan ja sosiaalipolitiikan kohteena. Toisaalta aktiivinen vanhuus voi näyttäytyä sankaritarinana – ”toisessa päässä on Esperi Care ja toisessa Teräsleidit”, kuten yleisöstä todettiin.
Tutkija Sanna Kivimäki täydensi puolestaan kuvaa alustavilla havainnoilla omasta tutkimushankkeestaan ja kertoi, että hän oli suorastaan yllättynyt siitä, miten paljon ikääntyneille suunnattuja mediasisältöjä lopulta on tarjolla. Kohderyhmänä seniorit siis kyllä tunnistetaan, mutta ehkä heitä puhutellaan lähinnä ulkoa päin?
Toimittaja Tuija Siltamäki toi keskusteluun muun muassa median tuotannon ja talouden näkökulmaa. Jos sanomalehdillä ja etenkin maakuntalehdillä on vaikeuksia puhutella edes kolmikymppistä yleisöä, miksi sitä nuoremmat koskaan päätyivät tilaamaan ja rahoittamaan paikallisesti tuotettua journalismia? Siltamäki muistutti, että samoin kuin häntä nuoremmat ja vanhemmat, myös hänen ikäluokkansa kokee usein, että heidän puolestaan puhuu joku muu ja arvuuttelee ulkoa päin, miksi nuoret aikuiset tuntuvat käyttäytyvän “ongelmallisesti” – miksi ei he eivät tee lapsia ja osta omistusasuntoja, kuten kunnon kansalaisen oletetaan tekevän…? Tilastojen tutkimisen ja tutkijoiden haastattelemisen sijaan vastaukset voisivat usein löytyä ihan vaan kysymällä.
Illan puheenjohtajina toimineet tutkijat Auli Harju ja Mikko Hautakangas totesivatkin, että rikkaan keskustelun tärkeimmän annin voisi tiivistää siihen ajatukseen, että julkiseen keskusteluun tarvitaan kaikenikäisten omia ääniä. Kaikilla sukupolvilla on mielenkiintoa ja halua kehittää yhteistä maailmaa, ja ainakin tämän illan perusteella löytyy myös valmiutta kuunnella toisia ja ottaa oppia heidän näkökulmistaan.
Jo kolmas mediakritiikin iltapäivä
Mediakritiikin iltapäivä -keskustelutilaisuus järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kansallisen Mediataitoviikon ohjelmaan kuuluvan tapahtuman järjestävät Tampereen yliopiston Tutkimuskeskus Comet, tieteellinen lehti Media & viestintä ja sitä julkaiseva Media- ja viestintätieteellinen seura MEVI ry. yhdessä Tampereen kaupunginkirjaston kanssa. Mukana järjestelyissä on ollut myös opiskelijoita eri oppilaitoksista. Tänä vuonna yhteistyötä tehtiin Tampereen klassillisen lukion kanssa. Lukioyhteistyö toteutettiin tällä kertaa osana C.V. Åkerlundin mediasäätiön rahoittamaa tiedekasvatus- ja medialukutaitohanketta.
(Mikko Hautakangas)
