Perjantaina 9.2. järjestettiin Mediakritiikin iltapäivä -keskustelutilaisuus Tampereen Metso-kirjaston Lehmus-salissa.
Tilaisuuden järjestäjät Mevi ry., Media & viestintä -lehti, tutkimuskeskus Comet ja Tampereen kaupunginkirjasto kiittävät kaikkia paikalle saapuneita, oli todella ilo nähdä niin monimuotoinen ja aktiivisesti osallistuva yleisö media-aiheiden äärellä perjantai-iltana! Tapahtuma oli osa Mediataitoviikkoa. Positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena lupaamme järjestää Mediakritiikin iltapäivän myös ensi vuonna!
Median vaikuttavuudesta puhuttiin erityisesti journalismin kautta
Keskustelun ensimmäisen puolitoistatuntisen ajan pohdittiin, kuinka media vaikuttaa meihin. Keskustelu pyöri pitkälti journalismin ympärillä, sillä panelistit tulivat erityisesti tältä kentältä. Aamulehden vastaava tuottaja Olli Ikäheimo vastaa työssään erityisesti videomuotoisesta sisältömarkkinoinnista. Hän pohti itsekriittisestikin sitä, kuinka netin lukijamäärät ohjaavat toimitusten ratkaisuja siinä, millaista palvelua yleisön ajatellaan tarvitsevan. Ikäheimo käytti esimerkkinä ”5 keinoa joilla helpotat autonrenkaiden vaihtoa” -tyyppisiä juttuja ja totesi, että konkreettinen numero otsikossa tuo kyllä tuhansia lukijoita lisää, mutta samalla se tuottaa hieman alentuvan ja yksinkertaistavan yleisön puhuttelun. Vaikka lukijoille on hyvä tarjota apuja arkeen ja kertoa hyvistä ratkaisuista, on samalla oltava tarkkana, ettei lukijaa aliarvioida.
Mediakasvattaja ja toimittaja Pauliina Grönholm korosti journalistien omaa vastuuta työtapojensa ja journalismin toimintaperiaatteiden avaamisessa – tällainen läpinäkyvyystyö olisi syytä hahmottaa osaksi toimittajan ammattitaitoa. Vaikka toimittajista voi tuntua hankalalta mieltää omaa rooliaan ”mediakasvattajana”, omasta työstä julkisesti kertomalla toimittajat voisivat kuitenkin lisätä journalismin läpinäkyvyyttä ja sitä kautta luotettavuutta. On tärkeää antaa yleisölle avaimia arvioida, missä yhteyksissä ja millä periaatteilla heidän näkemänsä sisällöt on tuotettu.
Mediatutkija Elina Noppari tutkimuskeskus Cometista otti esiin yleisön näkökulman ja verkkoon keskittyvän mediakulutuksen ”kuplautumisen” eli hajautumisen erilaisten itselle mielekkäiksi koettujen medioiden äärelle. Television iltauutiset tai aamun lehti ei kokoa enää yhteen yhtä suurta kansanosaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Kun mediakäyttö on yksilöllisempää ja valikoivampaa, isot perinteiset mediatalot ovat joutuneet entistä enemmän perustelemaan omaa luotettavuuttaan. Noppari korosti, että kyseessä on laaja kansainvälinen trendi, ei vain suomalaisen mediaympäristön piirre.
Kiitettävän vilkkaasti keskusteluun osallistunutta yleisöä kiinnosti muun muassa palvelujournalismia ja sisältömarkkinointia tuottavan sanomalehden vastuuntunto. Esimerkiksi otettiin mikromuovien vahingollisuutta koskeva keskustelu. On helppo ymmärtää, että ongelmaan ratkaisuja tarjoavia yrityksiä tuetaan journalismin keinoin kertomalla kuluttajille hyvien valintojen mahdollisuuksista. Mutta jos sisältöyhteistyötä tarjoaakin esimerkiksi fleecevaatteita tai mikromuoveja sisältävää kosmetiikkaa markkinoiva yritys, onko tiukan talouden kanssa kamppailevilla toimituksilla kanttia kieltäytyä? Ikäheimo vakuutti, että kyllä on: eettisesti arveluttavista yhteistöistä kieltäydytään.
Myös Journalistin ohjeet puhuttivat: kuinka tehdään yleisölle selväksi faktojen ja mielipiteiden ero, kuten journalistin ohjeiden kohdassa 11 määrätään; ja kuinka varmistetaan kohdan 8 velvoite, ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”?
Aktiivista kansalaiskeskustelua pyöritetään henkilöiden ja tarinoiden avulla
Illan toisen puolitoistatuntisen aikana käännettiin näkökulmaa siihen, miten kansalaiset voivat vaikuttaa median kautta. Tässä osuudessa pohdittiin erityisesti, millä keinoin on mahdollista saada äänensä kuuluviin nykyisessä viestien tulvassa.
Sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen tuottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun visuaalisia tarinoita. Yksi hänen töistään on yhdessä Johanna Vehkoon kanssa tehty journalistinen sarjakuvakirja Vihan ja inhon internet. Haastatteluihin ja muuhun dokumentaariseen materiaaliin perustuvan sarjakuvan tekeminen tuotti uuden näkökulman jo valmiiksi laajaan verkkovihaa koskevaan keskusteluun ja onnistui visuaalisuudellaan vetoamaan tunteisiin toisella tasolla kuin esimerkiksi sanomalehdissä tai blogeissa julkaistut jutut. Nieminen näkeekin tarinankerronnan vahvana välineenä yhteiskunnallisen keskustelun tuottamisessa: ”ihminen on laji, joka rakastaa tarinoita”, hän toteaa.
Henkilötarinoiden merkitys korostui myös, kun journalistiopiskelijoiden ainejärjestö Vostokia edustanut Veikko Eromäki kertoi Docventures-dokumenttisarjan ympärille syntyneistä leffakerhoista ja erityisesti Tampereella kokoontuneen Vosdocin kokoontumisista. Eromäen mukaan suuri syy siihen, miksi juuri Docventures onnistui tuottamaan suuriin yleisöihin vetoavaa pohdiskelevaa keskustelua, on lopulta Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin henkilöbrändien varassa. Rantala ja Milonoff ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi maailmaa uteliaasti tutkivasta ja kursailemattoman maanläheisestä tyylistään, ja tämän imagon ympärille monenlaisten yleisöjen on helppo kokoontua, vaikka aiheet olisivat monimutkaisiakin.
Cometin tutkija Ilmari Hiltunen jatkoi ”tavisten” puheenvuorojen merkityksen pohtimista nostamalla esiin aktiivimallia koskeneen keskustelun. Kun aktiivimallia koskeva laki vietiin läpi joulun alla, journalistiset mediat keskittyivät puhumaan lähinnä alkoholilain muutoksista. Tarvittiin kansalaisten sosiaalista mediaa hyödyntävä aktivoituminen, erityisesti kansalaisaloite ja sitä koskeva julkisuus, ennen kuin työttömyyttä koskeva laaja keskustelu toden teolla käynnistyi ja laajeni aina poliittisiksi mielenilmauksiksi saakka. Hiltunen pohtii sosiaalisen median mahdollisuuksia (ja nyt eteen tulevia uusia haasteita) marginaalisten äänten voimistajana myös tuoreessa tekstissään Media & viestinnän blogissa.
Yleisöstä tartuttiin erityisesti tarinallisuuden ja henkilökeskeisyyden riskeihin ja muistutettiin, että tarinoiden vetovoimaa voidaan käyttää myös väärin. Tässä yhteydessä puhuttiin Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tiedekunnassa meneillään olevasta Kertomusten vaarat -hankkeesta, joka on nostanut esiin muun muassa tarinoiden hyödyntämistä poliittisessa keskustelussa. Tämä hanke on onnistunut herättämään laajaa huomiota – mikä osaltaan todistaa kertomusten kiinnostavuudesta, myös kriittisesti tutkittuina!
