Lukutaito ja medialukutaito ovat edellytyksiä kansalaisena toimimiselle. Someprofiilien kautta kertyvä tieto huolestuttaa monia, mutta parjatuista algoritmeistä on myös iloa, jos haluaa luoda uraa somen avulla. Toimittajat tunnistavat oman valtansa ja vastuunsa puheenaiheiden ohjautumisessa, mutta usein kiire ”tyhmentää”. Empatia on radikaalia.
Muun muassa tällaisia ajatuksia syntyi pirteässä keskustelussa Tampereen pääkirjasto Metsossa helmikuisena tiistai-iltana. Tutkijoita, opiskelijoita ja muita kiinnostuneita kansalaisia yhteen tuova Mediakritiikin iltapäivä järjestettiin nyt toista kertaa. Mediataitoviikon ohjelmaan kuuluvan tapahtuman teemana oli tällä kertaa ”Media ja tulevaisuus”.
Some hirvittää, mutta ilman on hankala elää
Ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana pohdittiin mukana olemista ja kärryiltä tippumista erityisesti teknologian näkökulmasta. Sosiaalisen median palveluiden käyttö kerryttää meistä käyttäjistä monenlaista tietoa ylikansallisten jättiyritysten tarpeisiin, ja tähän liittyvä kritiikki tuntui olevan jo monille tuttua: aika monta kättä nousi, kun puheenjohtajina toimineet Eliisa Vainikka ja Jenni Mäenpää kysyivät kokemuksia somepaastosta.
Paastoaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Digitaalisia mediateknologioita vallan näkökulmasta tutkinut Minna Saariketo kertoi, että vaikka hän suhtautuu somepalveluihin kriittisesti ja käyttää niitä hyvin rajatusti, hänkin tunnistaa niiden vetovoiman ja etenkin ulos jäämisen pelon. Etenkin asiantuntija-ammateissa voi nykyään olla jopa ongelma, jos ihmisestä löytyy vain vähän tietoja verkosta.
Kulttuurijournalisti Aleksis Salusjärvi kertoikin suhtautuvansa omaan somenäkyvyyteensä jo melko rennosti, myös saamansa kritiikin osalta. Julkisessa ammatissa yksityisyyttä ei voi varjella täysin, vaan lopulta joutuu vain hyväksymään sen, että ”naama palaa”.
Sammon keskuslukion viestintälinjalla opiskeleva Ville Syrjäkoski oli samoilla linjoilla. Hän kertoi omista kokemuksistaan tubettajana ja toi esiin, että somen lieveilmiöihin ja riskeihin suhtautuu osana sitä toimintaympäristöä jossa on pärjättävä, jos haluaa luoda uraa somen avulla. ”Ei mun auta valittaa, koska ilman YouTubea en sais mitään aikaan”.
Huolten vastalääkkeeksi luottamusta ja empatiaa
Monille kärryiltä tippuminen tarkoittaa kuitenkin paljon enemmän kuin uusimman kirahvivideon missaamista. Salusjärvi, joka on opettanut lukutaitoa erilaisille syrjäytymisriskissä oleville ryhmille muun muassa rap-työpajojen avulla, muistutti, että osattomuutta ja näköalattomuutta kokevilla on riskinä ajautua verkossa vihan kierteeseen, jossa jaetut epäreiluuden kokemukset ruokkivat toisiaan. Lukutaitoa ja mediataitoja tarvitaan tällöin positiivisten mahdollisuuksien avaamiseen ja toimijuuden vahvistamiseen. Aivan kuten liikennesääntöjen lukutaito mahdollistaa hengissä selviämisen liikenteessä, lukutaito mahdollistaa luovimisen yhteiskunnassa. Ihmisten valmiudet ja elinpiirit ovat kuitenkin radikaalisti erilaiset, ja siksi lukutaitoa on opetettava sellaisten asioiden kautta, jotka koskettavat ihmisten arkea.
Cometin tutkija Paula Haara nosti esiin vastikään julkaistun ”Sisältösekaannuksen selviytymisoppaan”, jossa tutkimuksen kerryttämää tietoa erinäisistä hämmentävistä mediasisällöistä on paketoitu helposti lähestyttävään muotoon. Tämä opas tarjoaa kenelle tahansa työkaluja erilaisten mediavaikuttamisen muotojen tunnistamiseen.
Pitkin iltaa huolten vastalääkkeeksi nousikin paitsi tiedon ja taitojen lisääminen, myös erilaisten äänten kuunteleminen ja empatia: parempaa tulevaisuutta ei kuvitella yksin.
Politiikka on muutakin kuin vaalit
Mediakritiikin iltapäivän suunnittelussa olivat tänä vuonna mukana myös Sammon keskuslukion viestintälinjan opiskelijat, jotka muun muassa tuottivat keskustelua virittäviä videoinserttejä. Illan jälkimmäisen puoliskon aluksi nähdyssä videossa kysyttiin, onko somevaikuttaminen oikeaa vaikuttamista vai pelkkää kohujen kierrättämistä.
”Pop-filosofi” Pontus Purokuru piti harmillisena, että somevaikuttamisesta puhutaan usein vähättelevään sävyyn klikkiaktivismina, hyvesignalointina tai identiteettipolitiikkana. Vaikka nettiosallistuminen ei ole johtanut kansanvallan radikaaliin leviämiseen, kuitenkin tarjolla on esimerkkejä somevaikuttamisesta kummunneista todella isoista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tuoreen esimerkin tarjoaa #metoo ja sen herättämä havahtuminen seksuaaliseen epätasa-arvoon ja häirintään, mutta toisaalta myös esimerkiksi perussuomalaisten ”jytkyn” taustalla 2011 oli laajamittainen nettiorganisoituminen.
Purokurun esseekokoelman nimi ”Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi” herätti salissa hilpeyttä, mutta sen kautta päästiin pohtimaan yhtä illan keskeistä teemaa: miksi tulevaisuutta kuvitellaan niin helposti kyynisten uhkakuvien kautta? Miksi toivoa on vaikea politisoida? Jälleen syyttävä sormi kohdistui osin nopean ja kärjekkään somehuomion valtaan julkisessa keskustelussa, mutta samalla kyseltiin myös toimittajien vallan ja vastuun perään.
Toimittaja Anna Sirén kertoi, että toimittajat kyllä käyvät itsekriittistä keskustelua siitä, kuinka medialla on valtaa ohjata keskustelua, etenkin näin vaalien alla aihe puhuttaa tavallista enemmän. Toimituksissa käytetään paljon energiaa sen miettimiseen, keitä haastatellaan ja pyritään tasapuolisuuteen siinä määrin kuin se on mahdollista. ”Usein toimittajia syytetään siitä, että tietoisesti manipuloidaan valinnoilla, mutta useammin tosiasiassa vain kiire ”tyhmentää” eli ohjaa toistamaan vanhoja tuttuja asetelmia”, Sirén pohti.
Suomalaista politiikan journalismia tutkinut Jari Väliverronen tarjosi keskusteluun niin historiallista kuin kansainvälistä perspektiiviä ja totesi, että vaikka suomalaiset politiikan toimittajat ovat keskimäärin muuta toimittajakuntaa iäkkäämpiä, korkeammin koulutettuja ja enimmäkseen miehiä, näyttää kuitenkin siltä, että muutos on tulossa.
Ilmastoaiheista kirjoittanut toimittaja Alma Onali pohti ristiriitaa, joka syntyy positiivisten tulevaisuuden visioiden tarpeen ja faktatiedon synkkyyden välille: kuinka olla empaattinen ja toiveikas vaikuttamatta naiivilta ja kritiikittömältä?
Ainakin mediakritiikin iltapäivän moniulotteisen ja hyvähenkisen keskustelun perusteella voi todeta, että kriittisyys ei tarkoita toivottomuutta eikä myönteisyys tietämättömyyttä!
