Eksistentiaalinen uhkapuhe on määrällisesti harvinaista, mutta symbolisesti erittäin voimakasta. Uhkapuhe voi oikeuttaa poliittisia ratkaisuja, jäsentää vastakkainasetteluja ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Artikkelissaan Jukka Jouhki ja Jere Kyyrö selvittävät korpusavusteisen, laadullisen sisällönanalyysin avulla, millaisissa yhteyksissä ja merkityksissä länteen kohdistuvasta tai lännen aiheuttamasta eksistentiaalisesta uhasta puhutaan Ukrainan sodan uutisoinnissa. Artikkeli Lännen rajoilla: Eksistentiaalinen uhka sodan uutisoinnissa Suomessa on julkaistu Media & viestinnän numerossa 1/2026.
1. Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelinne liittyy?
Artikkelimme kytkeytyy laajempaan humanistis-yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun siitä, miten uhkia tuotetaan ja merkityksellistetään julkisessa keskustelussa. Erilaisia uhkia on tutkittu muun muassa kansainvälisten suhteiden ja turvallisuustutkimuksen piirissä. Kulttuurientutkijoina meille oli luontevaa ottaa artikkeliin media-antropologinen tutkimusote. Tätä kautta artikkelimme liittyy myös keskusteluun siitä, kuinka uhkapuhe on osa yhteisöjen rakentumista, koska uhkapuheessa usein myös määritellään, ketkä kuuluvat ”meihin” ja ketkä ”muihin”. Ukrainan sota toimii tässä kontekstissa keskeisenä esimerkkinä kriisistä, jossa nämä prosessit kärjistyvät. Media ei ainoastaan raportoi uhkista, vaan osallistuu niiden merkityksellistämiseen ja määrittää sitä, miten näihin uhkiin pitää suhtautua.
2. Mikä on antinne tähän keskusteluun?
Tuomme keskusteluun empiirisen analyysin suomalaisesta uutismediasta ja osoitamme, miten eksistentiaalisen uhkan käsitettä käytetään konkreettisesti journalistisessa kontekstissa. Yhdistämme korpusavusteisen analyysin ja laadullisen tulkinnan media-antropologiseen viitekehykseen. Tarkastelemme, miten uhkapuhe toimii sekä poliittisena että kulttuurisena resurssina – esimerkiksi oikeuttamalla poliittisia ratkaisuja, vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja jäsentämällä geopoliittisia vastakkainasetteluja.
3. Mikä on artikkelinne keskeinen argumentti?
Eksistentiaalinen uhkapuhe on määrällisesti harvinaista mutta symbolisesti erittäin voimakasta, ja sillä on tärkeä rooli yhteisöjen ja poliittisten ratkaisujen rakentamisessa. Puhe eksistentiaalisesta uhkasta on myös hämmästyttävän epämääräistä, mikä lienee myös sen tarkoitus. Uhka on pelottavampi, jos se jää hämäräksi. Tämä on yhteistä toisen kiinnostuksemme kohteen, “lännen” kanssa: sen on merkityksellinen ja käyttökelpoinen käsite yhteisöjen kuvittelemisessa epämääräisyydestään huolimatta. Uhkan nimeäminen eksistentiaalisiksi antaa sille erityistä painoarvoa ja oikeuttaa poikkeuksellisia toimia. Tämä on yleisemminkin tyypillistä turvallistamisdiskurssille, joka siirtää turvallisuusuhkat pois esimerkiksi demokraattisen päätöksenteon piiristä. Meidän tutkimusaineistossamme uhkan nimeäminen vahvistaa ”lännen” ja Venäjän välistä vastakkainasettelua.
4. Mitä haluatte artikkelillanne sanoa?
Haluamme tehdä näkyväksi sen, että uhkapuhe ei ole pelkkä neutraali kuvaus todellisuudesta, vaan se on aktiivinen osa sosiaalisen todellisuuden rakentamista. Eksistentiaalinen uhka toimii eräänlaisena ”superriskinä”, jonka avulla voidaan mobilisoida yleisöjä, vahvistaa yhteisöllisiä rajoja ja ohjata poliittista keskustelua – usein ilman tarkkaa määrittelyä siitä, mitä uhalla oikeastaan tarkoitetaan. Uhkia pitää varoa, mutta niin myös uhkapuhetta!
5. Kenen kannattaa lukea artikkelinne?
Artikkeli on hyödyllinen opiskelijoille, tutkijoille, toimittajille ja politiikan seuraajille, jotka ovat kiinnostuneita median roolista sodassa ja kriiseissä. Se tarjoaa välineitä ymmärtää, miten uutisointi rakentaa käsityksiä uhista, identiteeteistä ja kansainvälisestä järjestyksestä, ja miksi nämä tulkinnat ovat yhteiskunnallisesti merkityksellisiä.
6. Mikä sai teidät tarttumaan tähän aiheeseen?
Aiheeseen tarttumista motivoi havainto siitä, että Ukrainan sodan uutisoinnissa käytetään voimakasta uhkaretoriikkaa, joka esittää Venäjän naapurimaiden, ”lännen” ja jopa koko ihmiskunnan olevan vaarassa. Uhkapuhetta on nyt ilmassa paljon, ja siinä riittää tutkittavaa. Eksistentiaalinen uhka on ikään kuin jäävuoren huippu. Uhkat ovat myös kiinnostava ilmiö siinä mielessä, että niiden määrittely ja riskitason arviointi on hyvin vaikeaa ja subjektiivista. Ja vaikka se olisikin helppoa ja objektiivista, uhkien vaatimille toimenpiteille ei ole mitään yksiselitteistä työkalupakkia. Kuinka vaikka reagoida 0,001 % todennäköisyydellä toteutuvaan eksistentiaaliseen uhkaan? Toivomalla parasta vai panostamalla merkittävä määrä yhteiskunnan resursseja sen ehkäisemiseksi? Objektiivista vastausta ei ole, vaan vastaus on vahvasti poliittinen. Mielestämme uhkapuheen kompleksisuus onkin yllättävän vähän tutkittu ilmiö.
