Artikkelissaan Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät? Vaihtoehtoiset äänet journalistisessa mediassa COVID-19-pandemian aikana tutkija Maarit Mäkinen tarkastelee valtavirtamedian tapaa käsitellä konsensuksesta poikkeavia mielipiteitä. Hän analysoi Yleisradion, Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Ilta-Sanomien mediasisältöjä vuodelta 2021. Julkisen keskustelun avoimuuden nimissä myös viranomaisviestinnästä poikkeaviin näkemyksiin tulisi journalismissa suhtautua kunnioittavasti – mutta tähän tarkasteltu aineisto ei yltänyt, Mäkinen kirjoittaa. Halventava suhtautuminen saattaa entisestään voimistaa yhteiskunnan polarisaatiota, hän varoittaa. Artikkeli on julkaistu Media & viestintä -lehdessä 3/2023.
Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelisi liittyy?
Lähivuosina on käyty paljon keskustelua disinformaation leviämisen vaaroista. Samalla varjoon on jäänyt pohdinta erilaisten näkökulmien huomioon ottamisen tärkeydestä demokraattisen keskustelukulttuurin ylläpitämiseksi. Jos huomio keskittyy liiaksi vallitsevien ja virallisten näkemysten tukemiseen ja vaihtoehtoisten hiljentämiseen, osa kansalaisista saattaa vaieta leimatuksi tulemisen pelossa tai hakeutua vain samanmielisten piireihin. Näkökulmien kapeutuminen julkisessa keskustelussa kuten valtamediassa voi puolestaan johtaa kansalaisten luottamuksen rapautumiseen valtaapitäviin ja vastakkainasettelun lisääntymiseen.
Mikä on antisi tähän keskusteluun?
Haluan laajentaa keskustelua moniäänisen ja erilaisia näkökulmia kunnioittavan mediajulkisuuden kehittämisen suuntaan. Artikkelissa pohdin valtamedian roolia pandemia-ajan polarisoituneessa keskustelussa. Tarkastelen esimerkkinä kansalaisten erilaisten ja kriittisten näkemysten esittämistä mediassa COVID-19-pandemian aikana. Aihe on jäänyt aiemman tutkimuksen marginaaliin, koska huomio on ollut etupäässä disinformaation vaaroissa ja sen kitkemisen keinoissa. Mielestäni aiheen kriittinen tarkastelu on tärkeää osallistavan keskustelukulttuurin ja mediajulkisuuden kannalta. Aihe on tietenkin hankala toimitustyön ristipaineiden ja virallisesti todennettavan tiedon esittämisen tavoitteiden näkökulmasta. On kuitenkin tärkeää tarkastella aihetta myös journalistisen työn ulkopuolelta ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta.
Mikä on artikkelisi keskeinen argumentti?
Kysyn tutkimuksessani, miten viranomaisviestinnästä poikkeavia näkemyksiä esittäviä kuvataan valtavirtamediassa ja ilmeneekö siinä kansalaisten erilaisten näkemysten ulos sulkemista. Tutkimuksessa tunnistettiin pandemian alkuajan mediasisällöissä vastakkainasettelua vahvistavia elementtejä, kuten tasa-arvoisen keskustelun puute, arvovaltaisten tahojen näkemyksillä oikeuttaminen, ihmisten luokittelu ja ääri-ilmaisujen käyttäminen. Ihmisten luokittelu ja näkemysten mitätöiminen aiheuttavat jännitteitä ja vastakkainasettelua. Leimaavat ja stereotyyppiset ilmaisut kuten salaliittoteoreetikot, hurahtaneet tai disinformaation levittäjät lisäävät polarisaatiota, ja niiden toistuva käyttö mediasisällöissä on huolestuttavaa. Valtamediassa esiintyvä leimaaminen ja moraalisesti oikeassa olevaan asemaan asemoituminen voivat lisätä vastakkainasettelua ja vähentää ihmisten halukkuutta osallistua rakentavaan keskusteluun hankalista aiheista.
Mitä haluat artikkelillasi sanoa?
Vaikka valtamedian tehtävänä on todenmukaisen tiedon välittäminen, sen ei pitäisi toteutua erilaisia näkemyksiä tai esimerkiksi rokotusten turvallisuutta pohtivia kansalaisia mitätöimällä. Hankalat ja kiistanalaiset aiheet, kuten pandemia tai vaihtoehtoiset hoidot, ovat toimittajien kannalta haastavia ja vaativat taitoa pitäytyä vastakkainasettelusta esimerkiksi sanavalintoja punnitsemalla. Jotta moniäänisyys olisi jännitteitä purkavaa, sen tulisi olla luonteeltaan erilaisia näkökulmia arvostavaa, ei arvostelevaa tai ennakkoluuloista.
Kenen kannattaa lukea artikkelisi?
Pandemia-ajan viestinnän ja median onnistumista sekä moniäänisyyttä pohtivien tutkijoiden ja mediasisältöjen tuottajien.
Mikä sai sinut tarttumaan tähän aiheeseen?
Olin hyvin yllättynyt mediassa käytettyyn kieleen ja ilmaisuihin pandemian alkuaikoina. Viestinnän tutkijana pidin välttämättömänä tarttua aiheeseen ja pohtia miten mediajulkisuudessa voitaisiin käydä keskustelua myös hankalista aiheista ilman erimielisten osoittelua tai tuomitsemista.
Artikkeli on osa Media-alan tutkimussäätiön rahoittamaa Reilu media -tutkimushanketta.
