Suomalainen uutismedia on Ukrainan sodan alettua kertonut toistuvasti pelottavia tarinoita Venäjän hyökkäyksestä Suomeen. Tarinoissa Nato ja kollektiivinen länsi jäävät verrattain vähäiseen sivurooliin, ja tulevaisuuden skenaarioissa esiintyy sisukas ja omavarainen selviytyjä-Suomi. Artikkelissaan Elise Kraatila ja Markus Laukkanen tarkastelevat neljän suomalaisen uutismedian tulevaisuuskertomuksia Ukrainan sodan alkamisen jälkeen ja tutkivat, millaisia toistuvia tarinoita ja juonityyppejä kertomuksissa esiintyy. Artikkeli Mihin menet, Nato-Suomi? on julkaistu Media & viestinnän numerossa 1/2026.
Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelinne liittyy?
Käsittelemme artikkelissa Suomen geo- ja turvallisuuspoliittisen tulevaisuuden näkymiä luotaavaa tarinankerrontaa uutismediassa Ukrainan sodan aikana. Uhkakuvien maalailu ja kauhuskenaarioiden rakentelu on viime vuosina ollut erittäin näkyvä ilmiö suomalaisessa mediassa: erityisesti mahdollisella Venäjän hyökkäyksellä Suomeen on spekuloitu laajasti sekä Ylellä että sanomalehdistössä. Vaikka asiantuntijat toistuvasti toppuuttelevat, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa, pelottavat tulevaisuudenkuvat vaikuttavat siitä huolimatta hallitsevan julkista keskustelua. Kirjoitimme artikkelin osana ”Journalistiset tulevaisuuskertomukset Nato-ajan Suomessa ja Suomesta” -hankettamme (2025–2027, rahoittanut Helsingin Sanomain säätiö), jonka yhtenä lähtökohtana on huoli siitä, millaisia vaikutuksia näillä synkillä ja sotaisilla tulevaisuuskuvitelmilla on yhteiskunnan ilmapiirille ja demokraattiselle päätöksenteolle.
Mikä sai teidät tarttumaan tähän aiheeseen?
Ehkä hieman yllättäen tulevaisuudenkuvien maalailua journalismissa on tutkittu vain vähän siitä huolimatta, että varsinkin meneillään olevana ”monikriisin” aikana siitä on kehkeytynyt merkittävä mediailmiö sekä Suomessa että maailmalla. Skenaariot mahdollisista tulevaisuuksista ovat mielestämme erityisen kiinnostava ja kriittistäkin huomiota vaativa mediatutkimuksen aihe, koska ne perustuvat faktojen raportoinnin sijaan jo lähtökohtaisesti kuvittelulle ja spekulaatiolle. Tulevaisuuskuvitelmien taustalla voi toki olla asiantuntijatietoa ja esimerkiksi kehittyneitä mallinnusmenetelmiä, mutta ne ovat silti aina tässä mielessä eräänlaisia enemmän tai vähemmän hyödyllisiä ”fiktioita”. Kertomuksentutkijoina olemme erityisen kiinnostuneita siitä, miten tällaisia kuvitelmia rakentava tarinankerronta toimii uutismediassa tulevaisuutta koskevan tiedon tuottamisen välineenä. Millaisia tarinoita tulevaisuudesta kerrotaan, miten niiden valossa tulkitaan nykyhetkeä, ja millainen tarina tulevaisuudesta muotoutuu mediassa hallitsevaksi?
Mikä on antinne tähän keskusteluun?
Lähestymme uutismedian tulevaisuustarinoita kertomuksentutkimuksen näkökulmasta tiedollisina ja retorisina työkaluina, joiden avulla tulevaisuutta tehdään ymmärrettäväksi nykyhetkestä käsin. Näkökulma kykenee valottamaan kertomusten roolia todellisuuden jäsentämisen välineinä sekä sitä, millaiset tulkinnat tulevaisuuden uhkista ja mahdollisuuksista koetaan mediassa kertomisen arvoisiksi. Miksi esimerkiksi Venäjän sotilaallisesta hyökkäyksestä Suomeen kerrotaan uutismediassa runsaasti hyvinkin yksityiskohtaisia ja laajoja tarinoita, vaikka tällainen hyökkäys on asiantuntijoiden mukaan äärimmäisen epätodennäköinen? Ja miksi jopa Natoon liittymisen jälkeen näissä tarinoissa kuvataan yleensä talvisotahenkistä puolustussotaa, jossa Suomen armeija motittaa venäläissotilaita ilman ulkopuolista apua? Eikö Nato-jäsenyys tuonutkaan siltä odotettua turvan tunnetta? Vai onko sotahistoriaan perustuva kansallinen ”valtakertomus” tässä kuitenkin nykyhetken liittolaissuhteita voimakkaampi tulkinnallinen kehys?
Mitä haluatte artikkelillanne sanoa?
Haluamme suunnata analyyttista ja kriittistäkin huomiota siihen, että tulevaisuuksien kuvittelu tarinallistamisen keinoin ei koskaan voi olla täysin objektiivista tai neutraalia. Tarinallistaminen on tehokas tapa tehdä mahdollisia tulevaisuuksia ymmärrettäviksi, mutta se tapahtuu aina tietystä näkökulmasta: esimerkiksi tutkimissamme tulevaisuustarinoissa korostuu voimakkaasti puolustusvoimien upseerien näkemys siitä, millaisia tulevaisuuksia on mielekästä edes kuvitella. Tällä on merkitystä, koska tarinallistaminen antaa mahdollisille tulevaisuuksille konkretiaa, joka saa tulevaisuuden helposti näyttämään ennakoitavammalta kuin se onkaan – erityisesti kun hyvin samanlaiset tarinat toistuvat mediassa jatkuvasti. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole lukkoon lyöty kohtalo, vaan rakentuu lopulta nykyhetkessä tehtyjen valintojen pohjalta.
Kenen kannattaa lukea artikkelinne?
Toivomme, että artikkelimme herättää keskustelua paitsi median ja viestinnän tutkijoiden, myös toimittajien ja muiden media-ammattilaisten parissa. Olemme myös iloisia siitä, että Media & viestintä avoimena julkaisukanavana tuo artikkelin suuren yleisön saataville. Uutismedian synkät tulevaisuusskenaariot ja jatkuva uhkapuhe herättävät monissa kansalaisissa tällä hetkellä huolta ja kenties ylimitoitettuakin pelkoa. Ehkäpä tarjoamamme näkökulma tulevaisuusskenaarioihin tarinoina ja kuvitelmina voi osaltaan auttaa lukijoita ottamaan tällaisia tunteita herättäviin kauhuskenaarioihin tervettä kriittistä etäisyyttä.
