Mevi ry:n jäsenkysely: yhdistyksen rooli alan suomenkielisen tieteellisen keskustelun ylläpitäjänä on keskeinen

Keväällä 2026 jäsenistölle suunnattuun Mevi ry:n jäsenkyselyyn vastasi 30 henkilöä. Vaikka vastaajamäärä on pieni, oli vastaajajoukko monipuolinen. Mukana oli ihmisiä eri uravaiheista, opiskelijoista ja väitöskirjatutkijoista kokeneempiin tutkijoihin ja muihin asiantuntijoihin. Kokonaisuutena kysely näyttää, että jäsenet pitävät Meviä tärkeänä alan yhteisenä foorumina. Kyselyn vastauksissa korostuvat suomenkielinen tieteellinen keskustelu, tutkijoiden yhteisö, opiskelijoiden tavoittaminen, alueellinen näkyvyys ja tutkimuksen tuominen julkiseen keskusteluun.

Mevin rooli suomenkielisen tieteellisen keskustelun ylläpitäjänä

Mevin keskeinen rooli alan suomenkielisen tieteellisen keskustelun ylläpitäjänä nousi kyselyssä esiin useaan otteeseen. Jäsenet pitävät tärkeänä, että alalla on suomenkielisiä julkaisuja, tilaisuuksia ja keskustelun paikkoja. Media & viestintä -lehti, Mevi-päivät, uutiskirje, seminaarit ja muut keskustelufoorumit mainitaan vastauksissa keinoina, joiden kautta tutkimus ja alan ihmiset tulevat näkyviksi.

Vastauksissa suomenkielisyyttä ei aseteta kansainvälisyyden vastakohdaksi. Pikemminkin esiin nostetaan tarve sille, että kansainvälisen tutkimuksen rinnalla on myös kotimainen foorumi. Mediaa, viestintää ja journalismia koskevat tutkimuskysymykset liittyvät usein suomalaiseen yhteiskuntaan, julkisuuteen ja kielenkäyttöön. Siksi myös suomenkieliselle käsitteistölle ja keskustelulle nähdään selvä tarve. Kuten yhdessä avoimessa vastauksessa kiteytetään, suomen kielen käyttö tutkimuksen ja tutkimuskeskustelun kielenä näivettyy, jos sitä ei tueta ja pidetä yllä tiedemaailmassa.

Jäsenet toivovat näkyvyyttä, yhteyksiä ja matalaa kynnystä

Mevin toivotaan näkyvän vielä paremmin perustutkinto-opiskelijoille, jatko-opiskelijoille ja alan koulutusohjelmille. Ehdotuksissa korostuvat suorat yhteydet korkeakouluihin, opiskelijajärjestöihin ja tilanteisiin, joissa meneillään olevasta tutkimuksesta voisi kertoa matalalla kynnyksellä. Mevi onkin käynnistänyt jatko-opiskelijatoimintaa alkuvuodesta 2026 C. V. Åkerlundin mediasäätiön rahoituksen tuella. Jatko-opiskelijatoimintaa koordinoi väitöskirjatutkija Katariina Järvinen. Huhtikuussa Media & viestintä -lehti järjesti jatko-opiskelijoille kirjoittajakoulun ja toukokuussa Vaasan Mevi-päivien yhteydessä järjestettiin tilaisuus apurahojen hakemisesta. LinkedInissä toimii Mevin väikkärivertaiset -ryhmä, jossa voi jakaa ja saada vertaistukea väitöskirjaprosessiin.

Lisäksi toivotaan toimintaa eri puolille Suomea. Tämän viestin yhteydessä peräänkuulutetaan myös yhteisöjäsenten aktiivisempaa roolia. Viestintää koskeva palaute on pääosin myönteistä, ja uutiskirje mainitaan toimivana ja luotettavana kanavana. Useampi vastaaja korostaa, ettei viestintää kannata lisätä liikaa. Kehittämistoiveet liittyvät pikemminkin sisältöön ja selkeyteen. Esille nousevat uutiskirjeen jäsentäminen, LinkedInin aktiivisempi käyttö ja ajankohtaisten ilmiöiden tutkimuksellinen taustoittaminen.

Kysely näyttää alan hajanaisuuden

Kun vastaajilta kysyttiin alan ilmapiiristä, vastauksissa näkyi sekä myönteisiä että kriittisiä huomioita. Osa kuvaa ilmapiiriä hyväksi ja yhteisölliseksi. Osa taas nostaa esiin hajanaisuuden, vähäisen keskustelun ja tarpeen vahvemmille yhteisille kannanotoille. Yksi esimerkki tällaisesta toiminnasta viime vuodelta on Mevin yhdessä muiden kulttuurialan tutkimusseurojen kanssa koordinoima julkilausuma, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä vaadittiin toimia arkistoinnin jatkumisen turvaamiseksi.

Vastauksissa mainitaan, että tutkimusta tehdään eri yliopistoissa ja eri suuntauksissa, mutta tieto ei aina kulje. Yhteistyötä toivotaan lisää sekä tutkijoiden että oppilaitosten välille. Paikatakseen tätä tarvetta Mevi on julkaissut uutiskirjeessään ja verkkosivuillaan jäsenistön ajankohtaisia julkaisuja ja tutkimushankkeita. Jäsenet voivat ilmoittaa tuoreista julkaisuistaan ja hankkeistaan Meville verkossa lomakkeen kautta.

Kyselystä nousee esiin myös toive kehittää yhteistyötä median, viestinnän ja journalistiikan tutkimusalojen välillä. Mevi on kuullut toiveen ja alkaa edistää asiaa. Lisäksi mainitaan tarve teoreettisille avauksille, metodologiselle moninaisuudelle ja alan asiantuntijuuden näkyvyydelle julkisuudessa.

Näiden vastausten perusteella Mevi nähdään mahdollisena kokoavana toimijana. Jäsenet mainitsevat tapahtumat, keskustelut, yhteiset hankkeet, nuorten tutkijoiden mukaan ottamisen ja alan yhteisten kysymysten esiin nostamisen. Esimerkki Mevin roolista kokoavana toimijana on äskettäin perustettu Journalistipaneeli, jonka synnyssä Mevin rooli oli alusta pitäen merkittävä. Myös tutkijoiden työoloihin ja toimintaedellytyksiin liittyvät lausumat mainitaan yhtenä mahdollisena vaikuttamisen tapana.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.