Tulevasta vuodesta on tulossa mielenkiintoinen!

”Mevi pyrkii tulevanakin vuonna edistämään tarmokkaasti sitä, että lehti, konferenssit ja kaikki muut ajattelun ja kohtaamisen paikat, jotka tuovat tiedeyhteisömme yhteen sekä virtuaalisesti että aktuaalisesti, pystyvät jatkamaan toimintaansa”, sanoo puheenjohtaja Anna Rantasila.

Mevin puheenjohtajana kiitän yhdistyksen jäseniä ja yhteisöjäseniä kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua sekä erinomaista uutta vuotta 2022.

Tulevasta vuodesta on tulossa tapahtumarikas: yhdistys järjestää 10. helmikuuta osana Mediataitoviikkoa Mediakritiikin iltapäivän, ja huhtikuussa on Median ja viestinnän tutkimuksen päivien vuoro Turussa. Uusi vuosi tuo tullessaan myös muutoksia Media & viestinnän toimituskuntaan, kun uudet päätoimittajat ja toimitussihteeri aloittavat tehtävissään.

Jäsenmaksujen laskut lähtevät jälleen liikkeelle vuodenvaihteen jälkeen. Pyydänkin kaikkia jäseniä päivittämään yhteystietonsa ajan tasalle, jotta laskut löytävät ajoissa perille. Jos on aikeissa saapua Mevi-päiville huhtikuussa, kannattaa jäsenmaksu maksaa ajallaan, sillä yhdistyksen jäsenille konferenssin osallistumismaksu on huomattavasti edullisempi.

Media & viestinnän väistyvän päätoimittajan Anneli Lehtisalon pääkirjoituksen hengessä haluan kiittää kaikkia teitä yhdistyksellemme osoittamasta tuesta, sillä ilman sitä ei tätä yhdistystä tai sen piirissä vapaaehtoisvoimin tehtävää arvokasta työtä lehden, konferenssin ja muiden tapahtumien muodossa olisi − tai se olisi huomattavasti pienimuotoisempaa.

Se, että on mahdollista julkaista median ja viestinnän alan tutkimusta suomeksi näin korkealla tasolla, ei valitettavasti ole itsestäänselvää. Kuten Helsingin Sanomain Säätiö vuonna 2020 Media & viestinnälle myöntämänsä Tiedettä suomeksi! -palkinnon perusteluissa totesi, lehti on tehnyt pitkäjänteistä työtä suomenkielisen tieteellisten kirjoittamisen saralla.

Tätä työtä on jatkettava, ja yhdistys pyrkii tulevanakin vuonna edistämään tarmokkaasti sitä, että lehti, konferenssit ja kaikki muut ajattelun ja kohtaamisen paikat, jotka tuovat tiedeyhteisömme yhteen sekä virtuaalisesti että aktuaalisesti, pystyvät jatkamaan toimintaansa.

Anna Rantasila, Mevin puheenjohtaja

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.