Vihapuheen julkinen haltuunotto, huolenpito turvallisesta sometilasta ja vastarepresentaation tuottaminen ovat kehopositiivisuusaktivistien vastapuhestrategioita verkon vihapuhetta vastaan, käy ilmi Heidi Kososen ja Susi Mikael Nousiaisen tuoreesta tutkimuksesta. Artikkelissaan he toteavat, että perinteinen vastapuhe ei riitä yksinään kitkemään vihapuhetta, joka tapahtuu suurissa määrin aktivisteille suunnatuissa yksityisviesteissä, suurelta seuraajakunnalta piilossa. Tämän takia aktivistit pyrkivät esimerkiksi moderoinnilla tekemään tilasta turvallisemman niin itselleen kuin seuraajilleen. Artikkeli Kehopositiivisuusaktivistien strategioita vihapuhetta vastaan: huolenpitoa ja vastaanpuhumista suomalaisessa Instagramissa on julkaistu Media & viestintä -lehdessä 1/2024.
Mihin laajempaan ilmiöön ja keskusteluun artikkelinne liittyy?
Vihapuhetta on tarkasteltu yhtenä väkivallan ilmenemismuotona, ja se on tunnistettu ongelmaksi myös sananvapauden ja demokratian suhteen. Vihapuheen vähentämiseen liittyviä ratkaisuja on esitetty, mutta syväluotaavaa keskustelua vastuun kysymyksistä alustataloudessa tarvitaan lisää, mahdollisimman monista näkökulmista. Artikkelissamme tarkasteltu vastapuhe on yksi viime vuosina yleistyneistä ratkaisuehdotuksista: se viittaa yrityksiin ratkaista verkossa kiertävän vihapuheen ja vahingollisten stereotyyppien rakentamaa ongelmaa puhetta lisäämällä, sensuurin sijaan. Tavoitteena on etenkin joukkoistaa toiminta vihapuhetta vastaan somekäyttäjille itselleen. Ajatus vastapuheesta, eli sivustaseuraajien toteuttamasta dialogista vihapuhetta vastaan, toistuu etenkin Metan ja Googlen kaltaisten sosiaalisen median yhtiöiden diskursseissa, ja nämä ovatkin rahoittaneet paljon vastapuhetutkimusta kuluneen vuosikymmenen aikana. Tämän alustoillaan tapahtuvasta interaktiosta taloudellisesti hyötyvien somejättien osallisuuden tähden vastapuheeseen on kohdistettava myös kriittistä huomiota, kuten artikkelissamme teemme.
Mikä on antinne tähän keskusteluun?
Tuomme vastapuhekeskusteluun kriittistä näkökulmaa erityisesti intersektionaalisen feministisestä lähestymistavasta käsin, joka tunnistaa sekä vihapuheen erityisen voimakkaan kohdistumisen marginalisoituihin ihmisryhmiin sekä erilaisten ihmisten eriävät mahdollisuudet osallistua vastapuheeseen tai tulla vastapuheen avulla puolustetuiksi. Tutkimuksemme keskittyy suomalaisiin kehopositiivisuusaktivistehin yhtenä sellaisena ihmisryhmänä, johon kohdistetaan paljon vihapuhetta, ja nostaa erilaisissa kehopositioissa toimivien kehopositiivisuusaktivistien omaa näkökulmaa vihapuheeseen ja vastapuheeseen. Tutkimukseemme osallistuvien läski-, vammais- tai kehopositiivisuusaktivistien mukaan ottaminen ilmiötä koskevaan keskusteluun tuo ymmärrystä esimerkiksi siitä, minkälaisia verkkovihan ja vastapuheen lainalaisuuksia ja dynamiikkoja on toistaiseksi jäänyt näkymättömiin.
Lavennamme keskustelua vastapuheesta myös tarkastelemalla kehopositiivisuusaktivistien toimintaa amerikkalaisen feministikirjailija bell hooksin talking back -käsitteen välityksellä. Tämä lähestymistapa tarjoaa vastapuhekeskusteluun nykyistä laajemman näkökulman, joka korostaa syrjintää kohtaavien ihmisten omaa toimintaa ja toimijuutta. Kehopositiivisuusaktivistien tapauksessa vastapuhe voi sisältää reaktiivisen vihapuheeseen vastaamisen lisäksi esimerkiksi proaktiivisen vastarepresentaation tuottamisen niille haitallisille diskursseille, joista myös heihin kohdistuvan vihapuheen voi nähdä kumpuavan.
Mikä on artikkelinne keskeinen argumentti?
Artikkelimme keskeinen argumentti on, että vastapuhe, sen perinteisessä mielessä, ei ole vielä riittävä ratkaisu verkkovihan ongelmaan. Tämä johtuu mm. vihapuheen kohdistumisen ja siihen puuttumisen dynamiikoista sekä tarkastelemistamme kehopositiivisuusaktivistien vastapuhestrategioista, joissa korostuu se, että vihapuhetta esiintyy Instagramissa – ja kenties muullakin sosiaalisessa mediassa – erityisesti yksityisviestein, eikä julkisessa tilassa, kuten vastapuhekeskustelussa oletetaan. Haastattelemamme aktivistit korostavat vihapuheen yksityisesti suuntautuvan luonteen lisäksi pyrkimyksiään tehdä omista sometiloistaan turvallisempia niin itselleen kuin seuraajilleen: he kertovat omasta periaatteellisesta moderaatiotyöstään, joka tekee vastapuhekeskustelussa korostetusta sivustaseuraajien puuttumisesta vihapuheeseen mahdotonta.
Mitä haluatte artikkelillanne sanoa?
Haluamme herättää tutkijakollegoita ja muita aihetta käsitteleviä pohtimaan, kuinka verkkovihan ongelmaan voitaisiin löytää ratkaisuja ottamalla mukaan myös ns. haavoittuvassa asemassa olevien toimijoiden ääniä. Lisäksi kriittinen näkökulmamme korostaa sitä, kuinka somen näennäisesti yhdenvertaisella alustalla vallitsevat edelleen eriarvoistavat normit, jotka eivät mahdollista samanlaista puhetilaa kaikille. Kuten monet muut tutkijat ennen meitä ovat korostaneet, alustatalous saattaa jopa lisätä tiettyjä ulossulkemisen rakenteita tai korostaa normeja entisestään.
Kenen kannattaa lukea artikkelinne?
Median parissa työskentelevien toimittajien, sisällöntuottajien ja tutkijoiden, mutta myös sellaisten ihmisten, jotka ovat muilla tavoin tekemisissä somen tai vaikkapa moderointityön kanssa. Uskomme, että artikkelissa kaiuttamamme aktivistien näkökulma voi laajentaa heidänkin ymmärrystään somen erilaisista toimintaympäristöistä ja -mahdollisuuksista – ja kenties avata näkökulmia vihapuheen vastustamisen keinoihin ja mahdollisuuksiin.
Mikä sai teidät tarttumaan tähän aiheeseen?
Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessamme “Aktivismi taiteen ja tieteenteon välineenä” olemme tarkastelleen vastapuhetta suomalaisissa verkkoympäristöissä erilaisista näkökulmista ja aineistoista käsin. Hankkeen tätä osiota varten halusimme tarkastella sellaista ihmisryhmää, joka on haavoittuvassa asemassa liittyen vihapuheeseen, ja ottaa heidän kokemusasiantuntijuutensa ja oman toimintansa mukaan keskusteluun.
