Mevi toivottaa hyvää joulua ja uuttavuotta 2021

Näin talvipäivänseisauksen päivänä siirrymme taas kulkemaan kohti valoa, toivottavasti se ilmentää laajemminkin alkavaa vuotta.

Haluan toivottaa kaikille Mevin jäsenille hyvää joulua ja erityisesti uutta vuotta 2021. Näin talvipäivänseisauksen päivänä siirrymme taas kulkemaan kohti valoa, toivottavasti se ilmentää laajemminkin alkavaa vuotta.

Korona-pandemia on vaikeuttanut myös Mevin toimintaa, sillä jouduimme siirtämään Mevi2020-päiviä kahteen otteeseen. Keväällä ajattelimme optimistisesti, että jo tammikuussa voisimme kokoontua taas yhteen, mutta jouduimme syksyllä tekemään päätöksen, että näemme Turussa vasta keväällä 2022. Kiitokset Kimmo Elolle ja muulle Mevi2020-järjestelytoimikunnalle, jonka työ jatkuu ennakoitua pidempään.

Media & viestintä -lehti ei ole koronasta häkeltynyt, vaan se on jatkanut korkeatasoisten artikkelien julkaisemista myös poikkeusaikoina. Nyt ilmestynyt vuoden viimeinen numero on tuhti lukupaketti, mikä ilmentää hyvin lisääntynyttä artikkelitarjontaa. Kiitos kaikille käsikirjoituksia lähettäneille ja niitä arvioineille sekä tietysti lehden päätoimittajille, toimitussihteerille ja toimituskunnalle. 

Haluan tässä lähettää erityiskiitokseni Mevin yhteisöjäsenille (https://mediaviestinta.fi/mevi-ry), joiden merkitys Mevin toiminnan tukijoina on ensiarvoisen tärkeää. Vuonna 2020 saimme ilahduttavasti runsaasti uusia yhteisöjäseniä: Arcada yrkeshögskola, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, LUT-yliopisto, Lapin yliopisto, Helsingin Sanomain Säätiö ja ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry.

Mevin hallituksen puolesta,
Mikko Villi
Mevin pj

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.